sunnuntaina 27. syyskuuta 2009

Näköjään vain harvenee tämä treenien lisääminen tänne. Sen siitä saa kun ei ole missään ryhmässä niin sitten yksinään tulee vähän treenailtua joko liian harvoin tai sitten niin pienissä erissä ettei niitä jaksa kirjoitella. Eilen kuitenkin käytiin Emmiinan ja poikien kanssa läheisellä hiekkakentällä treenailemassa. Alkuun otettiin paikallaolo x 2, ensin Metku häiriönä reilu 2 minuuttia ja sitten perään Justus n. 4 minuuttia. Itse olin koko ajan piilossa ja se mitä kurkin niin suht skarppina koira oli. Jälkimmäisessä oli lonkahtanut mutta ei kai se nyt niin kamalaa ole...

Sitten Piitu sai olla tolppakoirana kun Justus treenaili. Justuksen jälkeen otin Piitun kanssa seuraamiskaaviota Emmiinan käskyttämänä. Perusasennot surkeita ja tarvitsi vartaloapuja niihin, intoa kyllä löytyi läpi kaavion, mutta tekniikka sitten taas kärsi. Jännä miten en itse osaa käskytettynä kävellä ollenkaan ja se näkyy heti koiran suorituksessa. Tätä pitää kyllä alkaa treenailemaan tosissaan! Käännöksiä pitää myös taas vahvistaa vaikka hihnan kanssa tai makupalalla hinkkaamalla. Paikalla askelia ja käännöksiä myös vähä himmailtiin.

Välissä taas tolpassaoloa ja Metkun jälkeen otettiin kaikkea pöljäilyä, ei mitään kovin vakavaa. Merkkiä pähkäiltiin Emmiinan kanssa miten sitä alkaisi opettamaan, kun koira tosiaan jää aina hassusti merkin viereen, rintamasuunta kyllä minuun päin mutta tosiaan n. 30 cm merkin viereen. Kosketusalustaa voisi harkita, Piitu kun naksun kuitenkin osaa niin äkkiäkös sen sille opettaisi. Ja meillähän ei tällä hetkellä ole mitään muuta kuin aikaa opetella uusia juttuja ;)
Ruutu otettiin, siinä ei sinänsä ongelmaa, mutta koira jotenkin säikähti merkkejä :o meni kyllä ruutuun mutta oli jotenkin kovin paineistunut ja Emmiinakin sanoi että ihan niin kuin olisi säikähtänyt niitä merkkejä juuri ennen ruutuun menemistä. Maahanmeno ym. oli kuitenkin ihan ok.

Luoksetuloa otin pariin kertaan, ihan hyvät. Ilman merkkejä tosin joten vaikea arvioida miten onnistun niiden kanssa taas pysäyttämään. Ekassa stopissa yritti varastaa takapalkalle hetken seisoskeltuaan. Metallinoutoakin otin, oksettavaahan se on edelleen mutta kyllä se kapula sieltä tuli, 7 parempaa ei varmaan koskaan tulla tästä liikkeestä saamaan.

Loppuun otin vielä nurmikolta kapulan hakua pari kertaa. Nenällä etsii kapulaa, sitä en vielä tiedä ottaako kapulan hajun vai näön perusteella. Pitäisi alkaa nyt lisäämään sitä hajustamatonta nurmikolle niin näkisi, kuitenkin sen verran paljon nyt tuota yhden kapulan etsintää tehty että luulisi onnistuvan jos on onnistuakseen. Pitäisi vain alkaa keittelemään kapuloita hajustamattomiksi -,-

tiistaina 8. syyskuuta 2009

Pitkästä aikaa

Ollaan me treenattu! Ei vaan oo tullut blogiin kirjoiteltua erinäisten syiden takia. Tunnari ei oo edennyt yhtään, piilottelen tällä hetkellä vaan yhtä kapulaa vähän joka paikkaan ja koitan vahvistaa sillä sitä. Päätin, että nyt ei kiirehditä asian kanssa vaan edetään ihan rauhassa. Kisaamaan en kuitenkaan pysty nyt syksyllä koulu- ym. juttujen takia joten aikaa meillä on. Päätin tässä, että nyt aletaan opettelemaan uusia juttuja ja vahvistamaan samalla vanhoja + sitä tunnaria eikä stressata mistään kokeeseenmenosta.

Tänään siis käytiin toista kertaa tälle syksylle Kuopiossa treenaamassa. Nameja oli aika vähän, joten treeni jäi lyhyeksi. Alkuun otin 4 minuutin paikallaolon ollen itse piilossa, ei mitään ongelmaa mutta toisaalta ei ollut mitään häiriötäkään. Sitten aikaisemmin rakennettu ruutu, jossa odotti namikuppi. Hienosti meni. Pyysin takaisin ja lähetin uudestaan (tyhjälle namikupille), taas hienosti. Vähän turhan aikaisin tiputtaa vauhdin mutta toisaalta se on itselle helpompi pysäyttää. Tein sitten vielä kävelykaavion + seuraamisen ja hienosti menee sekin osa.

Ruudun jälkeen otin luoksetuloa. Ensin läpijuoksu takapalkalla ja sitten molemmat pysähdykset. Hyvin pysähtyi ja maahanmenosta vapautus taakse.

Luoksetulon jälkeen otin merkin alkeita. Eli ohjasin koiran kädellä merkille oikealle paikalle ja naksuttelin siinä ja toistin käskyä ja kehuin. Muutaman toiston jälkeen testasin mitä tapahtuu kun sanon "merkki", ja minun pieni viisas neitinihän kiersi suoraan merkille oikeaan kohti ja pällisteli että "tässä mä nyt oon? saako makkaraa?" ja minä siinä äimistyneenä vieressä katson miten nopeasti voi toinen oppia. Sitten tuollaiselle koiralle on sattunut näin tyhmä ohjaaja joka ei koskaan opeta mitään uutta kun aina vain samoja vanhoja toistetaan, melkein alkaa hävettämään. Tämän harjoituksia olisi tarkoitus pikkuhiljaa jatkaa ja vielä tälle syksylle alkaa jo ohjatun noudon alkeita ottamaan, kunhan kapulat saadaan hankittua.

Tämän jälkeen otin vielä aika pitkän seuraamiskaavion johon kuului lähinnä normikäännöksiä (ei paikallaan), naksuttelin välillä mutta en palkannut ja hienosti säilyi kontakti ja vire!

Loppuun vielä leikkiä paljon ja molemmille jäi kyllä hyvä mieli :) pitäisi vissiin treenata useammin. Ens kerralla pitää taas kaukoja ottaa, nyt loppui namit niin en ehtinyt.

keskiviikkona 19. elokuuta 2009

OKK:n treenit

Tänään oli pitkästä aikaa treeniseuraa. Alkuun otettiin paikallaolo viiden koiran voimin. Menin ensin auton taakse piiloon niin, että koira näki minut, n. minuutin jälkeen vaihdoin auton toiselle puolelle niin, että minä näin koiran, mutta koira näki korkeintaan vilauksia minusta. Viimeisen minuutin ajaksi menin kokonaan kyykkyyn niin, etten edes itse nähnyt koiraa. 4 minuuttia oli siis paikallaolon kesto. Alkuun oli todella levottoman oloinen, niin kuin ei olisi muistanut mikä oli homman nimi (näytti niin kuin olisi luullut kyseessä olevan luoksetulo, se kun lähtee nykyisin maasta..), mutta sitten kun itse tajusin mennä piiloon, niin koirakin rauhoittui kummasti ja makasi keskimääräistä rauhallisemman paikallaolon, ei kovasti pää heilunut ja kerran vain näin nuuskuttelevan maata.

Sitten iski olo "mitä me täällä tehdään?". Pää oli tyhjä ja tuntui että en nyt osaa treenata mitään. Alkuun sitten kuitenkin otin luoksetuloja takapalkalla. Ensin kolme läpijuoksua takapalkalla, sitten muutaman kerran stoppi seisomaan. Aika hidas vauhti oli tänään päällä muuten, stoppi kyllä oli ihan napakka.

Sitten samaisella takapalkalla kaukoja. Olin tällä kertaa tosi lähellä ja otin kolmen liikkeen pätkiä muutamaan otteeseen. Edelleen pari kertaa ennkoi maastanousun, mutta palautin vain takaisin ja aloitin alusta niin hyvin meni teknillisesti kaikki vaihdot.

Sitten seuraamista. Koira oli taas aivan täpinöissään seuraamisesta. Silloin se on mukavaa, en tiedä onko haukkiksen kentällä jotain vaikutusta asiaan, pitää ensi kesänä kisata siellä ;) Ensin pitkää pätkää, käännöksiä vasemmalla ja oikealle ja täyskäännöksiä, yksi lyhyt juoksuosuus. Makupala nyrkissä, mutta palkkasin vasta pitkän pätkän jälkeen. Palkkauksen jälkeen otin naksulla askelsiirtymisiä. Kaikki koiran puolesta lähes moitteettomat, mutta vasemmalle askeleet ja peruutus ovat itselleni tosi vaikeita ja tuntuu, että tallon koiran päälle koko ajan. Käännöksissä koira käy välillä vähän ylikierroksilla ja kääntyy "liikaa", mutta parasta tässä on minusta se, että koira kuitenkin korjaa perusasennon aina itse oikealle kohdalle.

Sitten hyppynoutoa. Koira jotenkin laiskana, hyppäsi kyllä joka noudolla molempiin suuntiin, mutta kapulan pito oli tänään jotenkin omituisen laiskaa, kerran jopa tiputti kesken kaiken. Liekö hiekalla osuutta asiaan? Täytyy käydä joku päivä vielä testaamassa. Loppuun otin vain pitoharjoituksia ja varmistin puruotetta.

Tunnaria otin kentän viereisellä nurmikolla. Tällä kertaa ensin vain yhden kapulan hakua että saatiin taas nenä käyttöön. Sitten otin kasan häiriökapuloita, laitoin etualalle ja vein aina hajustetun kapulan kasan taakse milloin kauemmas ja milloin lähemmäs, eri puolille kasaa. Muutaman kerran yritti koira ensin ottaa vain kasasta kapulan, mutta kielsin vain tylysti niin kolmannella toistolla ei enää yrittänytkään vaan lähti suoraan kasan ohi etsimään omaa. Tällä taktiikalla saatettaisiin saada jopa jotain aikaan kunhan nyt en alkaisi hosumaan liikaa. Tarkoituksena nyt ensin vain tuolla kasalla harjoitella, myöhemmin joko levittää kasan kapuloita tai jakaa ensin kasa pienempiin kasoihin (2-3-4) ja kun kasat lopulta ovat enää muutaman kapulan kokoisia niin ne vielä leväyttää siitä. Tämä nyt kuitenkin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin se Mujusen heittotaktiikka. Kokeilemme.

Ihan loppuun tehtiin Kanervan rakentama ruutu (vieraat ruutumerkit, ruutu valmiina). Yksi ihan nappi lähetys ja bileet pystyyn. :)

lauantaina 8. elokuuta 2009

Viikolla tehtiin kaikenlaista pientä treeniä (seuraamisia + kaukoja lähinnä) harva se päivä, mutta kunnon treenin sain tehtyä vasta viikonlopulla. Lauantaina menin yliopiston parkkipaikalle ja sen läheiselle nurmelle treenaamaan. Rakensin ruudun keskelle nurmialuetta ja otin seuraamista vähän joka suuntaan. Ongelmana taas edistäminen, ja niimpä liina käyttöön vähäksi aikaa ja heti parani. Vasemmalle käännös teemana ja siinä sitten pyörittiin vain lähinnä ympyrää. Hassua, että välillä vasemmalle käännös on oikein napakka ja terävä ilman mitään hyppyjä ja välillä ei koira edes muista miten sitä takapuolta käytettiin ja käännös on kammottava.. Noh, tätähän meijän koko seuraaminen on :D

Ruutuun lähetin n. 20 metrin päästä. Olen nyt yrittänyt hokea koiralle aina "missä ruuutu?" ennen varsinaista liikettä ja kehunut ja palkannut aina kun on katseella paikallistanut ruudun. Sitten vain ruutu-käsky, koira juoksee aivan suoraan kohti ruutua, itsellä oma käsky vähän jäljessä mutta koira hienosti korjasi keskelle ruutua! Olen nyt suosiolla jättänyt sen stop-käskyn välistä kerran sitä ei kokeessa vaadita ja koira pysähtyy paremmin suoraan maahan. Riskillä otin toisen toiston (olen välttänyt useamman kuin yhden toiston ottamisia) ja plörinäksihän tuo meni. Kävi juuri niin kuin olin ajatellut, eli koira kyllä irtosi taas suoraan, mutta jäi 2-3 metriä ennen ruutua makoilemaan ihan "kato nyt ku mää olin hieno, ihan ite osasin tähän mennä maate!". Menin sitten vähän lähemmäksi ja otin uuden lähetyksen tällä kertaa aivan ruutuun asti ja hienosti meni sitten :) niin kauan kuin ensimmäinen toisto onnistuu lähes poikkeuksetta aina tilanteessa kuin tilanteessa niin en jaksa ottaa paineita tästä. Kokeessa kun ei tiedettävästi vaadita kuin se yksi onnistunut toisto.

Luoksetulot otin pysäytysmerkeillä ilman takapalkkaa. Seisomisessa alkanut valumaan. Täytyy takapalkalla sitä vahvistaa ja maahanmenossakin vähän himmaili. Lisäksi ongelma on se, että en osaa pysäyttää merkeille, joten tuloksena se, että koira pysähtyy aina 2-3 metriä merkistä eteenpäin.. Toisella toistolla oli stopit jo paremmat, mutta vieläkin valui. Täytyy nyt taas palata takapalkkaan ja ottaa paljon läpijuoksuja takapalkalla ettei vauhti hiivu ja sitten väliin stoppeja.

Metallia otin kylmiltään. Ei mitään ongelmaa! Ei epäröintiä kapulan kanssa eikä mitään tällaista. Toki on hitaampi kuin norminouto mutta minusta tarpeeksi nopea silti :) ottaen huomioon mitä tämä taas välillä oli..

Sitten siirryin nurtsilta asfaltille. Otin kaukoja, joissa olen nyt vähän päässyt lipsumaan ja koira edistää välillä (lähinnä m-s vaihdossa, tai jos ei siinä niin sitä seuraavasta s-m vaihdosta). Lisäksi koira ennakoi edelleen yksinään eri asentoja, mutta tästä en jaksa vielä olla huolissani, pitää vain nyt tekniikat varmistaa kuntoon ja sitten alkaa keskittymään muihin ongelmiin :) lyhyellä matkalla tekniikat kyllä ok.

Loppuun meidän murheenkyyni tunnaria.. Koitin tällä kertaa Salme Mujusen neuvomaa tyyliä, eli otin yhden häiriökapulan ja yhden oman, joista häiriökapula laitetaan valmiiksi maahan, ja oma heitetään siihen viereen (tarjotaan koiralle hajun lisäksi näköärsyke, kumpi kannattaa valita). Tämä toimi hyvin niin kauan, kun satuin heittämään kapulan lähemmäksi minua, kuin mitä häiriökapula. Kun meni kauemmas, koira haki aina väärän. Eli koiralla ei edelleenkään minkään maan hajua, mitä sen pitäisi tehdä. En tiedä onko sille käytetystä käskystä "keppi" nuoruudessa iskostunut päähän kuva mistä tahansa risusta (käytin käskyä aikaisemmin metsässä hokien "missä keppi" "Hae keppi" ja tarkoituksena että koira tuo kepin jota voin nakella) vai eikö se nyt vain tajua tuota hommaa. Itse asiassa haki heittämällä oikean aina, kun sai hakea heti heittämisen jälkeen (vaikka olisi mennyt kauemmas), mutta itse haluan liittää kääntymisen jo mukaan ennen noutoa, niin jos pidin heittämisen jälkeen kääntymisen mittaisen tauon, koira toi monesti väärän. Ärsyttää tämä koko liike kun meidän voittajaluokan startti on nyt lähinnä siitä kiinni saadaanko tätä koskaan kuntoon.. Yritämme nyt löytää meille sen parhaan tavan treenata. Vaikeintahan tässä on se, että itse en osaa opettaa liikettä järkevimmällä tavalla..

maanantaina 3. elokuuta 2009

Tasotarkastus kesän jäljiltä.

Käytiin tänään 2 kuukauden tauon jälkeen treenaamassa ja vähän tarkastamassa tilanteita. Hellettä oli sellainen 25 astetta, mutta yllättävän hyvin koira jaksoi, lopussa meinasi jo loppua veto mutta treeni venyikin vähän odotettua pidemmäksi.

Alkuun otin seuraamista, askelsiirtymiset aiheena. Koiran vire oli jotain täydellistä seuraamiseen, toki meni jo välillä vähän ylihästäksi. Paikallakäännös oikeaan tosi hieno, vasemmalle vähän pompun kanssa mutta itse perusasento hyvä. Askeleet oikealle ok, vasemmalle vähän hakusessa. Peruutus on pomppimista, mutta yritin opettaa peruutustekniikkaa Salme Mujusen ohjeiden mukaan ja tuloksena koira vain meni maahan joten pysymme siis pomppimisessa :D

Sitten ruutu. Olin rakentanut ruudun koiran ollessa autossa enkä noteerannut sitä kentällä ollessani ensin mitenkään. Ruudulle mentäessä hoin pari kertaa "missä ruutu" ja kehuin aina koiran katsoessa ruutuun. Sitten vain suora lähetys ja maahan käskyllä pysäytys. Meni hyvällä vauhdilla ja suoraan oikealta sivulta aika oikeaan reunaan, mutta oli silti selvästi ruudun sisällä ja reagoi käskyynkin nopeasti! Mahtavaa! Tätä ei hoettu turhaan enempää.

Luoksetulon otin. Ensin molemmat stopit jotka meni hienosti ja vauhti välissäkin oli kunnon laukkaa. Sitten alkoikin himmailu ja ennakointi. Muutama surkea toisto ja sen jälkeen pyrin vain siihen että sain laukalla hyvän läpijuoksun ja palkkasin siitä.

Liikkeestä istuminen meni kerralla putkeen joten sitä ei sitten enempää otettu. Hyppynouto meni kerralla hyvin (molemmat hypyt myös hyvät eikä meinannutkaan kiertää, luovutus hyvä, vähän väljä) joten sekin jätettiin yhteen toistoon. Metallinouto oli taas kyllä voiton hetki. Otin riskillä heti kokonaisena liikkeenä, ja kappas kun koira vain meni kapulalle ja noukki sen suuhunsa ilman minkäänlaista epäröintiä ja toi minulle suoraan sivulle ilman minkäänlaista oksetusoloa ja epäröintiä! :D mahtavaa kerrassaan.

Loppuun otin vielä muutamia toistoja kaukoja. Tekniikat on jo hallussa, välillä meinaa edetä mutta pitää nyt vain treenata muutamaa vaihtoa kerrallaan ja vahvistaa sitä tekniikkaa ennen kuin aletaan etäisyyttä ottamaan kunnolla. Melkeimpä alkaa siis olemaan jo kaikki liikkeet tunnistusnoutoa lukuunottamatta hyvällä mallilla!

maanantaina 1. kesäkuuta 2009

Kunpa kaikki treenit menisivät aina yhtä hienosti..

Tänään siis pitkästä aikaa taas treenailemassa norssilla. Alkuun rakensin ruudun eri nurkkaan mitä tavallisesti, muutama lähetys namialustalle jonka jälkeen sivun vaihto ja jälleen pari lähetystä alustalle. Parilla kerralla pysäytin ja välillä en. Oon nyt yrittänyt korjata stop-käskyyn reagointia seisomiseksi, mutta todennut, että istuminen tai suora maahanmeno ovat paljon varmemmat. Jos vaadin seisomaan, niin hipsii muutaman askeeleen minuun päin ja monesti tulee juuri niin rajalle, että jos siitä käskee maahan niin etujalat tulevat yli ruudun. Pitää joko siirtää alustaa taaemmas ja opettaa että stop on stop eikä sen jälkeen liikuta tai sitten antaa sen mennä aina maahan kun se on niin paljon varmempi. Kerran yritin myös suuntaharjotuksia vasemmalta puolelta ruutuun, mutta en jaksanut nyt enempää siihen keskittyä. Piitu oli todella hyvässä vireessä ja ruutuunmenot olivat todella nopeat vaikka tein varmaan neljä kertaa enemmän toistoja mitä normaalisti..

Ruudun perään otin luoksetuloa. Eka pelkkä stoppi, oli ihan hyvä, eli ei ennakonut, mutta ei myöskään valunut kamalasti. Toisella toistolla otin pelkän maahanmenon, se oli myös hyvä.

Metallinoutoa.. Alkaen jälleen pitoharjotuksista edeten pikkuhiljaa noutoon. Jälleen noutoon päästessä koira säpsähti kapulaa kantaessa ja pudotti sen maahan ja todella halutomasti nosti uudestaan, liekö sillä oikeasti sattuu joku kohta johonkin suussa.. Muut toistot oikein hyviä.

Kaukokäskyt oli tänään ihan perfect. Tein siitä n. 5 metrin päästä kaikkia vaihtoja n. 4 kpl kerrallaan ja kaikki taisi tulla puhtaasti ja suht nopeastikin. Vaikeinta on tällä hetkellä se ensimmäinen istumaannousu, helposti nousee seisomaan kun sitä hinkattiin niin paljon yhteen väliin.

Liikkeestä istumiseen yksi onnistunut toisto ja sitten seuraamista joka oli tänään myös loistavaa. Ei voi muuta sanoa kuin että tekisipä tuo koira aina tuolla innolla ja vireellä mitä tänään..

sunnuntaina 24. toukokuuta 2009

Haukkisreeniä

Tänään oli pikkaisen paremmat treenit kuin eilen. Ihan ekaksi otin hyppyä ja hyppynoutoa nurmikentällä. Tarttee käsiavun paluuhypyssä, mutta ihan selkeitä kiertämisyrityksiä ei tainnut tänään tulla yhtäkään! Luovutukset edelleen jää vähän taakse mut niitä pitää vaan namilla ottaa enemmän.

Kentällä teimme ensiksi pitkää seuraamista, ei mitään huippua mutta ei nyt kovin huonoakaan. Täyskäännös oli ehkä tavallista väljempi mutta muuten ei mitään kummallista. Koko treenin väliinkin otin aina pikkupätkiä sitten seuraamista, mm. takapään käyttöä pyörimällä, alkoi jopa hoksaamaan.

Luoksetuloja, ihan höpöhöpöä.. Takapalkka taakse, koira luo, pysäytyskäsky -> koira tekee täyskäännöksen ja lähtee takapalkalle 8-) Uusiksi siis koko homma ja tein läpijuoksuna, ihme kyllä vauhti pysyi laukkana loppuun asti. Toisella toistolla tein pysäytyksen (joka oli hyvä), odotutin pitkään siinä ja sen jälkeen kutsuin luokse ja otin maahanmenon ja palkkasin siitä. Tämä lopetettiin sitten tähän.

Kaukokäskyjä tehtiin jotain hassuja juttuja, takapalkalla ei oikein taas halunnut onnistu millään, otin sitten suht läheltä istumaan- ja seisomaannousuja vuorotellen takapalkalla. Lisäksi peruutustavalla maahanmenoja. Yksittäiset toistot on kyllä jo tosi hienot.

Sitten päivän ehkä iloisin yllätys: metallinouto. Otin ensin rauhassa naksulla muutamia suussapitoja, ensin näytti niin oksettavalta se homma että meinasin jättää sikseen, jatkoin kuitenkin ja joka toistolla parani vain. Kun pidot alkoi sujumaan, otin sivulletuloja kapula suussa, näissä oli jopa vauhtia! Sitten otin norminostoja, nekin oli hienoja! (en vaatinut sivulle tuloa), ja loppuun olin uhkarohkea ja otin muutaman kokonaisen noudon, Piitu meni todella hienosti kapulalle, otti lähes epäröimättä suuhun ja toikin vielä suht nopealla ravilla! Vitsit olin iloisesti yllättynyt :)

Paikkamakuu otettiin kahden vieraan koiran voimin. 5 minuuttia piilossa, välillä kuikuilin ja koko ajan oli tosi rauhassa. Kahdesti näin nuuskivan ensin maata ja sitten ilmaa mutta ei yhtään sen näköisenä että saattaisi lähteä johonkin.

Loppuun otin ruutua, lähinnä tosi läheltä vain, että saisin stop-käskyllä vain pysähtymään ja lisäksi sitten kauempaa pelkälle makupala-alustalle lähetyksiä. Eipä näissä muuta ongelmaa kuin tuo stop-käskyyn reagointi vähä liian myöhään ja yleensä istumaan tai maahan seisomisen sijasta..

lauantaina 23. toukokuuta 2009

Jäänyt muutamat rantatreenitkin tältä viikolta kirjaamatta, mutta lähinnä ne on olleet pätkiä seuraamisia naksulla, liikkeestä istumista ja kaukojen hinkkausta. Kaukot ovatkin edistyneet nyt parissa viikossa jo ihan älyttömästi! Parhaimmillaan pystyy tekemään n. 5 metrin päässä i-s-m-i-m-s-m pituisia vaihtoja!

Tänään sit kävin norssilla treenailemassa mutta aika pipariksi meni kyllä koko homma. Koira oli jostain syystä koko treenin paineessa (koko päivän korahdellut vesiputkisto?) ja ihan poikki (menin pyörällä kentälle ja sai jo sen ensimmäisen kilsan suunnilleen kantaa sitä).. Teki kuitenkin kaikki, mutta aika surkeasti jos näin voisi sanoa.

Ruudusta aloitin, makupala-alustalla. Täysiä meni ja suoraan. Vaihdoin lähetyssivua ja tällä kertaa en vienyt alustaa uudestaan vaan hain koko alustan vain pois. Jälleen nopea ja suora lähetys eikä ennakoinut yhtään. Oma käskytys vaan ihan jäljessä ja ehti juosta takareunan yli.. Kutsuin luokse ja toinen ruutuun käsky kesken kaiken ja teki täyskäännöksen ja juoksi ruutuun mutta jälleen oma pysäytyskäsky myöhässä ja ehti mennä ihan takarajalle.. En tiedä olisiko kokeessa ollut hyväksytyn vai hylätyn puolella.. Eli koira teki hienosti niin kuin sille oli opetettu mutta minä olin myöhässä.. Blöäh. Ruutukin oli ihan vääränkokoinen, ehkä 1,5x2 m kun oikeasti pitäisi olla 3x3m, hyvä että koira mahtui edes ruutuun makaamaan...

Sitten otin luoksetuloja. Ihan ok:t stopit mutta vauhti oli pelkkää ravia, blääh. Annoin sitten olla ja siirryin rauhallisempiin juttuihin. Seuraamista vähän joka suuntaan, myös temmonmuutokset. Ei mitään ongelmaa oikeastaan missään tällä kertaa. Vasemmalle käännös vähän plääh mutta sitähän se on aina ollut. Liikkeestä istumisessa ei myöskään mitään ongelmaa.

Sitten kaukoja, ensin yritin takapalkalla, mutta se nyt ei tänään toiminut alkuunkaan, eteni hirveästi ja ennakoi kaiken (tällä hetkellä Piitun mielestä ei muita vaihtoja ole olemassakaan kuin maahan-seiso ja seiso-maahan).. Otin sitten peruutustreenillä vaihtelevia vaihtoja (lähinnä vuorotellen seiso-maahan ja seiso-istu), loppuun takapalkalla maahan-seiso ja maahan-istu vaihtoja sekaisin.

Loppuun vielä puukapulalla noutoja. Ihan hyvä vauhti, vähän on alkanut läimimään kapulaa, mutta meidän kapulan maavara onkin niin mitätön etten yhtään ihmettele. Luovutus vähän turhan takana, mutta parempi jo kuin esim. alkuvuodesta.

Pakko vielä loppuun leuhottaa: Piitun sulhanen Rolle aloitti tänään kisauransa Tampereen tokokisoista saaden tulokseksi ALO1 187,5 pistettä, KP ja 1. sija 14 koiran luokasta! Todella upeaa Mari ja Rolle! Onnea! Rolle oli saanut mm. molemmista seuraamisista arvosanan 10!

keskiviikkona 13. toukokuuta 2009

Colliereeniä

Pidettiin Jennin & Ruun ja Saanan & Amalian kanssa pienet collietreenit linnanmaalla. Eka oltiin ala-asteen kentällä joka sitten täyttyikin pikkuhiljaa jalkapalloilevista teineistä jotka eivät älynneet siirtyä muualle joten siirryttiin suosiolla tien toisella puolella olevalle nurmikentälle.

Hiekkakentällä ehdin tehdä Piitulla kaksi lähetystä ruutuun, yhdet molemmilta sivuilta, matkaa ehkä ~10 metriä. Hyvin meni suoraan, oma käsky vaan meinaa olla vähän jäljessä ja koira meni molemmilla kerroilla ihan takareunaan (oli kuitenkin ruudussa), mutta tosiaan pysähtyi kyllä heti minun käskystä. Perään otin luoksetulot pysäytysmerkeillä. Ensin takapalkalla läpijuoksu jonka kanssa ei ollut mitään ongelmaa, sitten pelkkä seisominen, hyvä oli mutta oma käsky ihan väärään aikaan merkkiin nähden. Sitten molemmat stopit, seisominen venyi vähän liikaa (en tiedä miksi), mutta maahanmeno oli hieno ja siitä vapautus palkalle, kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen.

Kaukoissa olen uskaltanut nyt jo siirtyä takapalkalle, sen verran varmaksi olen tuon tekniikan seiso-maahan-käskyssä! Tein pieniä vaihtoja (lähinnä maahan-seiso-maahan tai istu-maahan-seiso-(maahan)), ei edennyt, mutta istuminen nyt vähän hakusessa kun ollaan vaan tuota seiso-maahan tahkottu, mutta kyllä se sieltä kunhan vähän mieltä virkistetään. Matkaa parhaimmillaan jo pari metriä! Kyllä me tästä vielä nousemme ;)

Seuraamistakin otin, koira hyvällä vireellä, johtuen lähinnä nälästä ja siitä että oli koko ajan namit esillä ja palkkailin tiheään. Täyskäännökset ihan jes, vasemalle menee hitaasti hyvin, mutta nopeasti ihan hukassa, oikeallekäännöstä voisin vaikka alkaa joskus ihan kunnolla treenaamaan. Seuraamispaikassa en hoksannut mitään ihmeellistä, poikittaahan tuo saattaa kun en oo itse näkemässä missä se persus menee eikä tällä hetkellä kiinnostakaan kun paikka varsinaisesti on saatu jo taaemmaksi.

Noutoa otin kans ihan puukapulalla, innokas oli ja vauhdikas. Eka luovutus vähä vinoon ja piti korjailla, toinen sitten jo täydellinen (lisäksi haki maassa olevaa kapulaa vähän joka väliin vaikka en edes pyytänyt...) Lopputreeni menikin lähinnä juoruamiseksi ja Piitu tosiaan ravasi/laukkasi vain ympyrää ja juoksi milloin pallon, milloin kapulan ja milloin lapasen perässä, noh, kerrankin sillä oli virtaa. Nyt kun jaksais sitä tunnaria alkaa tosissaan tahkoamaan niin ehkä meillä oiskin mahikset ennen pentuja startata (tavoitteena lähinnä tulos?).. Mutta katellaan nyt. Viikonlopun treenit jää näyttelyn takia väliin, toivotaan hyvää ilmaa Piteåon ja onnea rutkasti meille matkaan ettei tulis hukkareissu.

maanantaina 11. toukokuuta 2009

Kaikkea pikkuruista

Kävin tänään iltalenkin yhteydessä norssin kentällä ottamassa Piitulle vähän näyttelyreeniä pitkästä aikaa :D Sunnuntaina olisi näyttelyyn meno ja vaikka ei nyt mikään hirveän "tärkeä" näyttely ole, niin ajattelin vähän muistutella mieliin asioita. Ongelmahan meillä on ollut, että koira ei kestä asettelua (vetää hännän koipien väliin ja leikkii keinuhevosta ja korvat ihan vinksallaan ja muutenkin näyttää niin epätasapainoiselta), mutta ei osaa itsekään itseään asetella. Silloin kun asettelee itsensä hyvin, niin asettelee ns. väärin päin, eli ei-tuomarin-puoleinen-jalka on oikein venytetty taakse ja tuomarin puoleinen sitten liian edessä. Ajattelin sitte koittaa naksulla ottaa oikeanlaista vapaata seisomista mutta eipä siitä tullut mitään. Koira yksinkertaisesti inhoaa näyttelyhihnaa. Ilman sitä teki kyllä kaiken tosi iloisesti ja hyvin. Lopulta reeni menikin siihen että koitin tehdä hihnasta koiralle kivan jutun ja syötin vain makkaraa ja kehuin.. Noh, onneksi se on aina ennenkin näyttelyissä tsempannut, toivottavasti sunnuntainakin.

Sitten otin pikkasta tokotreeniä kun ei tullut näyttelyjutuista mitään. Seuraamista naksulla. Paikalla käännöksiä kaikkiin suuntiin, samoin kuin askelsiirtymisiä. Vasemmalle käännös edelleen hypyllä, oikealle menee helposti yli. Täyskäännös hyvä. Askelsiirtymät eteen loistavat samoin kuin oikealle, vasemmalle väistää tosi paljon ja jää turhan kauas perusasentoon samoin kuin taakse päin (pelkää että astun varpaille). Otin myös vähän pidempää seuraamista ja koira oli ihan intona (jatkoi vielä kotimatkalla vaikka en käskenyt seuraamaan niin seurasi melkein koko kilometrin kotiin :D). Sit otin kaukokäskyjen s-m -vaihtoja, testatakseni oliko eilinen onnistuminen vain joku tilapäinen mielenhäiriö, mutta ei! Pääsin jo n. metrin päähän ja meni oikealla tekniikalla taas joka kerta maahan! Jätin jo jalkaakin osassa pois ja meni pelkällä käsimerkillä! Wohou, nyt kun jaksaa edetä rauhassa ettei heti alkuunsa pilaa tätä huimaa edistystä.