maanantaina 6. huhtikuuta 2009

Seuraamista

Tänään kävin vain lenkillä yo:n parkkipaikalla ottamassa n. vartin verran seuraamistreeniä. "Lämmittelyksi" otin namilla ja naksulla askelsiirtymisiä ja paikallakäännöksiä, ihan hyvään vireeseen sain koiran. Sitten aloin käymään bh-seuraamiskaaviota pätkissä läpi. Ensimmäinen 50 askeleen suora tuotti tänään jo ongelmia. Koira ei edistänyt yhtään, mikä siis aivan loistava asia, seurasi juuri siinä missä oikeasti pitäisikin (ja minusta sitten heti tuntui että jätätti), mutta kontakti tipahteli jo 25-30 askeleen jälkeen. Saattoi osin johtua myös epätasaisesta alustasta (välillä sulaa ja välillä todella liukasta ja välillä märkää, Piitu vähän arastelee jäätä), mutta en nyt halua sen piikkiin pistää. Tein siis tänään lähinnä tuota pitkää pätkää, välillä oli nami kädessä ja välillä taskussa. Kädessä ollessa kontakti pysyi paljon pidempään, mutta silti tipahteli välillä. Täyskäännöksessä oli jopa mukana, mutta silti siitä tuli varsin väljä. Juoksuosuus oli hyvä! Ei jätättänyt eikä edistänyt ja kontakti pysyi siinä. Hidas käynti myös hyvä joskin pylly meinasi välillä käydä maassa. Siitä eteenpäin sitten kontakti tippuikin jo niin paljon että käännökset oli mahdotonta tehdä tiiviisti. Harjoittelin sitten ihan vain käännöksiä namin kanssa ja ilman namia naksulla, hihnan kanssa ja ilman. Tähän pitäisi jokin ratkaisu löytää, bh-kokeeseen ei kuitenkaan ole enää kuin alle kolme viikkoa ja viimeisellä viikolla en ajatellut treenata mitään. Purkkipalkkaa vai mikä nyt avuksi? Bh-kokeen seuraamiskaavio on kuitenkin n. 400 askelta pitkä ja niitä pitäisi kaksi suorittaa peräkkäin, ja Piitu kun ei sitten naminkaan voimalla jaksa edes 30 askelta kontaktissa niin voipi olla että jääpi meiltä hyväksytty bh-tunnus saavuttamatta.. Huoh.

0 kommenttia: